Päiväkirja

Helmikuun kantakirjaustilaisuus 15.02.2016

Päivä oli selkeästi pakkasen puolella kun valmistauduimme aamulla lähtöön. Päivän aihe on tänään kantakirjaus ja pakko myöntää, että ihanaa lähteä kahden tamman kanssa tapahtumaan. Ei yhtään oria kiljumassa, meuhkaamassa ja huutamassa. Ei erityisjärjestelyjä autoille tai muillekaan. Hevoset Heilen von Lark ja Oldfinion Lorena pakattiin ennätysajassa traileriin ja otimme suunnaksi tapahtumapaikan.

Lorena oli tapahtumapaikalla kuin viilipytty. Ehkä tilannetta auttoi myös se, että seuralainen oli rauhallinen kaveri. Tilaisuus oli iso. Hevosia osallistui 89 kappaletta. Onneksi oma vuoromme oli jo alkukahinoissa. Lorena esiintyi numerolla viisi. Kehässä se hieman huuteli kavereiden perään, mutta jaksoi melko hyvin keskittyä itse asiaan. Tamma sai tuomareilta pisterivin 17 + 16 + 17 + 16 ja näin Lorena palkittiin kantakirjaan III-palkinnolla.

X nuorten kouluhevosten laatuarvostelu 20.02.2016

Kouluvarsojen laatuarvostelu starttasi kymmenennen kerran Oldfinion Dressagessa ja tällä kertaa tallin omia hevosia osallistui 2-vuotiaisiin Oldfinion D. Swunsch ja Tourniquet Wolf sekä 4-vuotiaisiin Oldfinion Lorena. Tilaisuus järjestettiin tallin suuressa maneesissa, joka oli koristeltu kauniilla silkkinauhoilla ja kukka-asetelmilla. Katsomo oli kertynyt täyteen hevosten omistajia, kasvattajia, hevosenhoitajia ja muita tilaisuudesta kiinnostunutta väkeä.

Lorena esiintyi oman luokkansa ensimmäisenä saaden rakenteesta yhdeksän pistettä, käynnistä kolme pistettä, ravista ja laukasta kaksi pistettä, ratsastettavuudesta kolme pistettä ja luonteesta täydet viisi pistettä. Lisäpisteitä se sai neljä ja sukupisteitä 22,5. Pisteiden yhteismäärä oli 50,5p. mikä oikeutti I-palkintoon. Lisäksi Lorena sijoittui luokassaan neljänneksi ja sai itselleen Luokkavoittaja IV-tittelin.

Lorena osana Don-nimisarjaa 29.03.2016

Lorenan ensimmäinen varsa syntyi liisinkidiilillä Otterley Wilsonin kanssa. Tamma astutettiin Oldfinion Dressagen omalla kasvatilla Oldfinion Don Mirolla jonka Otterley itse omistaa. Tamma lähti Otterleyn tallille Hukkapuroon varsomaan ja synnytti siellä onnistuneesti suloisen rautiaan oripojan, jolla oli jokaisessa jalassa pieni valkoinen sukka. Lorena eleli Hukkapurossa vieroitukseen asti ja kun oli aika siirtää pikku orivarsa oripihattoon, kävin hakemassa Lorenan kotiin. Samalla sain kuulla, että varsan nimi oli vihdoin lyöty lukkoon ja se sai nimekseen Wolf's Don Diego. Itse olin erityisen mielissään nimestä, sillä se jatkoi isälinjassa kulkevaa Don-liitteistä nimisarjaa ollen nyt katkeamattomana sen viides. Ensimmäinen on vuodelta 2003 joten paljon on aikaa kulunut tähän päivään ja väliin mahtuu historian havinaa.

KRJ Champions 21.-24.09.2017

Vuosittainen KRJ Champions starttasi tuttuun tapaan syyskuussa ja kuten edellisenäkin vuonna, se järjestettiin Fiktion tiloissa. Oldfinion Dressagesta tapahtumaan lähdettiin varsin kasvattipainotteisella kokoonpanolla. Oikeastaan ainoastaan poniluokkaan osallistunut Caparice LAC oli ainut ei oma kasvatti.

Lorena osallistui Senior sarjaan, joka oli avoin yli 16-vuotiaille hevosille. Ensimmäisen päivän ratana ratsastettiin KN Special. Lorena oli ensimmäisenä päivänä hieman jännittynyt eikä suorittanut mielestäni yhtään omalla tasollaan. Ensimmäisenä päivänä prosentteja tuli 60 ja sijoitus 64. Anoastaan yksi ratsukko karsiutui Senior-sarjasta ensimmäisenä päivänä pois.

Toisena päivänä ratsastettiin Helppo B:3 ja Lorena jatkoi edellisen päivän tasoaan. Myös virheitä sattui matkalle muutama. Prosentteja saatiin 58,125 ja sijoitus 67. Monella muulla toinen päivä tuotti myös hankaluusksia ja tuomareilla jaksoi punakynä viuhua. Peräti 22 ratsukkoa karsiutui pois Lorena mukaan lukien. Ainoastaan Oldfinion Total oli Oldfinionin hevosista ainut, joka jatkoi Senior-sarjassa kolmanteen päivään.

Cupmestari 31.12.2017

Lorenasta on kehkeytynyt oikea KRJ cup-taitaja. Se on kyllä saanut paljon harjoitusta elämänsä aikana, sillä se on osallistunut jo ihan nuoresta lähtien cuppeihin ja aloittanut matalalta, helppo C tasolta. Ottaen myös sijoituksen siltäkin tasolta mukaan. Meillä oli tamman kanssa jälleen erityisen antoisa kisareissu Fiktiossa. Ensin starttasin Lorenan kanssa Vaativa A luokassa ja sijoituimme viidenneksi. Sijoituksesta saatiin varmasti lisäboostia Pyhään Yrjöön, sillä siinä sijotuimme toiseksi. Lorenalle on nyt yhteensä kahdeksan KRJ cup sijoitusta, joka on jo todella hyvä saavutus. Vaikka sijoitusten määrä on noin suuri, niin aion silti tamman kanssa vielä jatkaa cupeissa. Vielä ei ole tullut nuorisoa joka Lorenan paikan kisalistalla syrjäyttäisi ja on tämä tammalle mukavaa puuhaa kun varsojakaan ei ole vähään aikaan ollut.

Peltolaukat 14.07.2018 Tuuvanhovissa

Kuuma kesä 2018 oli siitä erikoinen, että innostuimme tallilla koulukiemuroita jännittävämmistä tapahtumista. Ensin tietysti käytiin estekentillä, mutta nyt olin ilmoittanut itseni kolmella hevosella peltolaukkoihin. Ilmoitin Lorenan ensi sijassa mukaan, sillä se on tallin yksi kokeneimmista peltolaukkailijoista jos niin voisi sanoa. Ei missään nimessä nopein, mutta kokenut ja turvallinen.

Kisapeltona toimi ennalta tarkastettu, lyhyellä sängellä oleva 120 metrin pituinen peltoaukeama, jonka sivuille oli vedetty turvalangat kisojen ajaksi. Kilpailijat saivat majoittua karavaanarialueella tai Tuuvanhovin kartanossa. Itse kermapeppuina valitsimme tietysti kartanomajoituksen. Lorena majoittui Tabascon ja Klarinan kanssa läheisellä tallilla, sillä Tuuvanhovissa ei ollut karsinapaikkoja riittävästi ja itse en halunnut oria majoittaa tarhaan. Tammat olisi pärjännyt ilman kekkulointeja, mutta helpompi majoittaa koko porukka samaan paikkaan.

Lorena kilpaili ryhmässä 4, puoliveriset tammat. Kaikkien yllätykseksi Lorena voitti oman ryhmänsä ja itse asiassa kaikki hevosemme nappasivat itselleen sijoituksen. Tabascon voitto tarkoitti meille kaksoisvoittoa. Tabascon sijoitus ei tullut yllätyksenä, mutta Lorena löi meidät kaikki ällikällä. Se paukautti itsensä täyteen vauhtiin jo heti lähdössä ja piti itsensä johtoasemissa koko kisan ajan. Hyvä Lore!

Villit pikamätsärit 16.08.2018 (Kirjoittanut tuomari Miia S.)

Pikkumätsärit, pikkuinen kenttä ja mätsäreiden tuomaroinnista kaiken unohtanut täysuuno. Siitä on pienen harrastetallin mätsärit tehty. Tai jotain sinnepäin. Täysuuno olen siis minä itse. Onhan näitä joskus tullut tuomaroitua enemmänkin, mutta siitä on jo vuosia ja sitä suuremmalla syyllä edelleen hämmentää, että miksi minä. Vielä enemmän hämmentää se “joo” jonka supisin puhelimeen sen sijaan, että olisin paremmin tilanteeseen sopivasti nauranut itseni kuoliaaksi. Täällä sitä nyt naama kestohymyssä ja sokeri- ja kofeiiniyliannostuksesta vapisten käveltiin hevostrailereiden, hevosten ja ihmisten seassa, kun ei edellä mainitusta syystä paikoillaankaan kyennyt enää seisomaan. Mitähän tästäkin vielä tulee… Jännitin homman aloitusta ihan hirveästi peläten sotkevani keskenään eri hevosia ja sen myötä saaden tuloksistakin ihan mitä sattuu. Käsin rustatun hädin tuskin luettavan luokittain jo pareihin jaetun osallistujalistan ilmaannuttua käpäliini saatoin kuitenkin huokaista helpotuksesta. Nimien perusteella ainoa mahdollisesti sekaisin menevä pari olisi toisen luokan pari kakkonen.

Ensimmäinen tammaluokka oli koominen ilmestys. Miten lie mätsärin pitäjä jakanut osallistujat, että oli saanut tähän luokkaan vain yhden osallistujan. Kyseistä osallistujaa Oldfinion Lorenaa ei tilanne kyllä yhtään vaivannut, vaan tamma esiintyi rauhallisesti edukseen, odotti kiltisti tuomarin hyöriessä ympärillä ja tervehti ja sanoi tuomarille heipat asiallisesti kuolaa säästelemättä. Olisihan se virallisemminkin voinut tilanteen ottaa, mutta taisi tamma itsekin tajuta, ettei tässä nyt missään missikisoissa olla jäykistelemässä. Ehdoton punainen nauha ja TL-suttu osallistujalistaan!

Punaisten kehästä valikoin myös parhaat päältä ennen kuin aloin miettimään parhaiden järjestystä. Upea liinakko Kadon Hunninko esiintyi edelleen näyttävästi, mutta rauhallisesti vaikka oli joutunut seisomaan sivussa reilun tunnin muiden luokkien ollessa arvosteltavana ja tämä toi orille punaisten ykkössijan. Myös Oldfinion Lorena oli edelleen ihan sama rauhallinen ja rento tamma kuin oman luokkansa arvostelussa, myös siitä huolimatta, että Wolf’s Valerolle odottelu oli ehkä ollut liikaa sen ollessa vielä jännittyneempi kuin omassa luokassaan. Omistajansa käsissä ja vihdoin paikaltaan liikkeelle päästyään Valerokin rentoutui hieman, mutta jäi silti elämän lunkisti ottavan Lorenan taakse tuloslistalla.