Unity

    Unity, VH17-013-0114
    oldenburg tamma, 168cm, ruunikko

    syntynyt: 01.09.2017 (4v 21.12.2017, 8v 01.01.2018)

    Hevosen omistaja ja maahantuoja on yersinio VRL-06303, Oldfinion Dressage.

VIR MVA ch. arvonimi myönnetty 21.5.2018
Kantakirjattu Hevoskantakirjaan II-palkinnolla, 70p.
Palkittu Kouluvarsojen laatuarvostelussa 2v KV-III-palkinnolla, 15 p.

Unity on luonteeltaan kiltti, mutta myös herkkä. Herkkyys tuo mukanaan tietynlaista vastuuta, ettei tamma kehitä itselleen huonoja käytöstapoja tai pelkoja johtuen ihmisistä tai ympäristöstä. Unityn luonne tulee selkeästi esiin ihan arkipäiväisissä asioissa. Tarhasta haettaessa se tulee aina itse reippaasti hakijaansa vastaan, mutta talliin käveltäessä se kyttää ja puuskuttaa jokaisen asian joka on saattanut tallin pihassa muuttua. Kuten vaikka heinäpaali eri paikassa kun tarhaan mentäessä. Tamma on syytä varustaa aina karsinassa kiinni sidottuna. Käytävällä se pälyilee hermostuneesti ympärilleen ja saattaa jopa yrittää kääntyä vaikka olisi kiinni molemmilta puolilta. Karsinassaan Unity on huomattavasti rauhallisempi ja ottaa rennommin eikä myöskään vetopaniikin vaara ole siinä niin suuri kuin käytävällä. Kuitenkin, Unity on hyvä sitoa kiinni karsinassa, sillä se pyörii paljon ja saattaa pienestäkin hätäisestä liikkeestä hypähtää toiselle seinälle.

Ratsastaessa Unity on hidas pohkeelle ja se hermostuu helposti jos ratsastajalla on vähänkään kova käsi. Unityä tulee ratsastaa heti alkuverryttelystä lähtien reippaasti eteenpäin ja pitää kevyt, mutta tasainen tuntuma suuhun. Liian kova tuntuma saa sen pakenemaan ohjastuntumaa ylöspäin ja tamma jännittyy kaulastaan ja nousee myös helposti pystyyn. Hölskyvällä ohjastuntumalla tamma jännittyy aivan yhtä lailla koko etuosastaan ja on tällöin hankala ratsastaa tasapainoon. Tammalla on erityisen hyvä takaosa ja se on saanut paljon kehuja nimenomaan takaosan aktiivisuudesta. Tamman pitkät jalat varmistavat sen, että etenkin ravi on erittäin näyttävää ja matkaavoittavaa. Parhaat pisteet kouluradalla tuleekin aina passage -ja raviosuuksista. Eli vaikka tamma on suoraan sanottuna melko hirveä ratsastaa, niin sen upeat liikkeet saavat ratsastajan aina motivoitumaan ja tekemään töitä tamman kanssa. Ratsastajan ja Unitun yhteisen sävelen löydyttyä kaksikko on varma näky ruusukejaossa.

Zaden
old, 169cm, rn
Zahn
old, 167cm, rn
Patrice
old, 171cm, rt
Unita
old, 170cm, rt
Macsen
old, 168cm, rt
Ulli
old, 163cm, km

Lue sukuselvitys →

Jälkeläiset & jälkeläisinfo

Kantakirja Sukupuoli Nimi Menestys
old tamma Oldfinion Upperside Kantakirjattu Hevoskantakirjaan III-palkinnolla.
Palkittu Kouluvarsojen laatuarvostelussa KV-II-palkinnolla.
Kilpaillut porrastettuja KRJ:n alaisia kilpailuja.
old ori Oldfinion Stefan Kantakirjattu Hevoskantakirjaan II-palkinnolla.
Palkittu Kouluvarsojen laatuarvostelussa 3v KV-II-palkinnolla.
Kilpaillut KRJ:n alaisia kilpailuja.


Kilpailut & näyttelyt

NJ näyttelyt
03.12.2017 Oldfinion Dressage, irtoSERT (Pt: vibaja)
26.01.2018 Oldfinion Dressage, irtoSERT (Pt: Jannica)
02.03.2018 Oldfinion Dressage, BIS4, MVA-SERT (Pt: Lissu T.)
26.03.2018 Oldfinion Dressage, irtoSERT (Pt: Kati)
20.05.2018 Harmony Sporthorses, BIS3, MVA-SERT (Pt: Lissu T.)

VSN näyttelyt
15.01.2018, Armont Stud, Reserve Champion

Unity on kilpaillut porrastettuja koulukilpailuja
Koulutustaso: Intermediate II
Pisteet: 5638.81

Hevosen VRL profiiliin →

Arvokilpailut
31.07.2018, Runoratsut, KRJ CUP, Helppo A, 29/300

31.07.2018, VPV-Cup, Vaativa A, 2/32

Päiväkirja

17.11.2017, uusi ostos

Kauan odotettu päivä oli vihdoin saapunut ja iso rekka kurvasi tallin pihaan. Rekasta kuului jo hirnuntaa. Kuski hyppäsi ohjaamosta pois, tervehti nopeasti ja alkoi avaamaan rekan takaluukkua. Rekasta hän talutti uuden ruunikon tammamme, joka oli reissannut pitkän matkan Saksasta Suomeen. Nappasin hevosen heti itselleni ja jätin tallimestarin hoitamaan käytännön asioita. Taluttelin tammaa pihalla ja se vaikutti juuri sellaiselta kuin myyjä oli sitä kuvaillutkin. Herkkä ja tarkkaavainen. Niin, olin siis jälleen kerran shoppaillut talliin hevosen käytännössä vain sukutaulun ja videoiden perusteella. Onneksi minulla on Saksassa yhteistyökumppaneita ja tälläkin kertaa yksi heistä oli käynyt livenä katsomassa tätä nuorta hevosta ennen kuin tein ostopäätöksen. Onhan se aina vähän riskiä ostaa hevosia tällä tavalla, mutta kotimaan tapahtuman ja velvoitteet pitävät joskus niin kiireisinä, että on toimittava näin.

30.11.2017, talutusharjoituksia

Pikku tammamme joutui heti treeniin, sillä olen ilmoittanut sen mukaan Kouluvarsojen laatuarvosteluun 2-vuotiaden luokkaan. Teimme maneesissa talutusharjoituksia. Unity kulkee kohtalaisen hyvin vieressä, mutta harppoo helposti taluttajansa ohi. Treenasimme siis sitä, että sen tulee pysyä oikeassa kohdassa taluttajaansa nähden. Käynnissä rupesikin jo sujumaan hyvin, mutta ravia joudumme kyllä treenaamaan vielä useamman päivän. Ravissa tamma innostuu sen verran, että hyvän ravipätkän jälkeen se unohtaa taluttajansa kokonaan ja lähtee kiihdyttämään vauhtia.

20.12.2017, Kouluvarsojen laatuarvostelu

Kouluvarsojen laatuarvostelu on ensimmäinen tapahtuma johon Unity pääsi osallistumaan uudessa kotimaassaan. Tällä kertaa tilaisuus pidettin Hukkapuron tiloissa vaikka järjestäjä on sama. Matkasimme hevostemme kanssa Hukkapuron kylään ja Unity selvityi matkasta hyvin arvosanoin. Itse laatuarvostelu meni taas tamman osalta kohtalaisesti. Se sai rakenteesta yhdeksän pistettä. Käynti oli hieman jännittynyttä, joten siitä kaksi pistettä, ravista kolme pistettä. Lisäpisteitä yksi ja suvustahan tuontihevonen saa nolla pistettä. Näin Unity palkittiin III-palkinnolla.

25.12.2017, ensimmäinen tiineystarkastus

Luonnollisestikin Unity oli hankittu talliin siitostammaksi, joten päätin hoitaa ensimmäisen astutuksen mahdollisimman pian. Tänään saisin tietää onko tamma tiine kun eläinlääkärimme oli pari viikkoa sitten käynyt siementämässä tamman. Toiveet ovat korkealla, sillä minun on tarkoitus pitää tämän tamman varsoja itselläni. Unityn ensimmäisen varsan isäksi olin valinnut orin Iconia joka on myös saapunut tallille Saksasta ja on melko nuori ori. Yhdistelmä on siis vähän riskipeliä kun kumpikaan ei ole suurempia näyttöjä kerennyt hankkimaan, mutta tästä se nyt sitten lähtee.

Puoliltapäivin eläinlääkäri kurvasi tallin pihaan ja olin heti valmiina ottamaan Unityä karsinasta. Siirsin tamman käytävälle, missä on eläinlääkärille hyvin tilaa ultrata. Hetken aikaa sai hakea, mutta lopulta löytyi kuin löytyikin pieni alkio! Sovimme seuraavan tiineystarkin 30 päivän päähän, jolloin katsotaan, vieläkö uusi elämän alku keikkuu mukana.

01.01.2018, varsominen

Unityn varsominen antoi jo edellisenä iltana selkeitä merkkejä kun utareisiin oli kehittynyt vahatipat. Yön seurailin tammaa kamerasta ja varsominen lähtikin kolmen aikaan pikkuhiljaa käyntiin. Lähdin tallille päin seuraamaan tarkemmin, miten varsominen edistyy. Yritin olla mahdollisimman hiljaa, ettei tamma häiriinny äänistäni ja puutun varsomiseen vain jos näyttää siltä, että tamma tarvitsee apua. Kaikki näytti sujuvan hyvin, varsa oli tulossa oikein päin maailmaan, mutta olin havaitsevissani tammassa jo uupumisen merkkejä. Avustin vetämällä varsaa ulos samalla kun Unity ponnisti. Lopulta pieni varsa hulahti esiin. Varsan osalta kaikki näytti olevan hyvin ja nopeasti Unitykin nousi nuolemaan varsaansa. Jälkeiset tulivat onneksi lähes heti ulos. Jätin kaksikon karsinaan ja jäin odottelemaan varsan nousemista.

Valmennukset

14.02.2018, valmennus (kirj. omistaja)

Naapurikaupunkiin saapui ulkomailta valmentaja jonka valmennukseen osallistuin nyt ensimmäistä kertaa. Pakkasin Unityn autoon ja lähdin tekemään reissua yksin. Hieman mietin, että mitenköhän tulen pärjäämään itsekseni lastauksineen ja kuntoon laittoineen, mutta paikan päällä sain huomata, että tamman kanssa ei ollut mitään ongelmia. Lastaus sujui hyvin yksin ja etupurkutraileri helpotti hommaa huomattavasti. Kuntoon laiton sain hoidettua trailerin vieressä eikä tamma pyörinyt yhtään.

Valmennus oli oikein antoisa. Tehtävät olivat monipuolisia ja valmentaja halusi, että koko ajan tehdään jotain. Avotaivutuksesta suoristuksen kautta sulkutaivutukseen ja päinvastoin. Siirtymisiä askellajien sisällä. Isoa ravia joka hidastettiin aivan lähes piaffiin asti. Unityllä en ole vielä hirveästi vielä piaffia tehty, joten sen kanssa mentiin lähinnä babyaskelin ja sain valmentajalta paljon hyviä eväitä miten kehittää juuri tämän hevosen piaffia. Unityllä on hieman pitkä runko, joten se tarvitsee paljon voimaa ja oikeanlaista kokoamista pystyäkseen istumaan oikein takaosansa päälle. Laukassa tehtiin sulkutaivutuksia jotka sopivat juuri aiheeseen ja sain valmennuksessa hyvin "kiinni" tamman takaosasta. Sivuttaisliikkeet olivat Unitylle helppoja ja tamma saikin valmentajalta paljon kehuja venyvyydestä ja joustavuudesta.

Hevosen kuvat: © C. Kellerman
Virtuaalihevonen / a sim-game horse
Tausta: Pattern Library
Ota yhteyttä: yersinio