Oldfinion Stark Valcorina

    Oldfinion Stark Valcorina VH19-013-0072
    oldenburg tamma, 163cm, musta


    syntynyt: 06.11.2019 (8-vuotias)

    Hevosen omistaja ja kasvattaja on
    yersinio VRL-06303, Oldfinion Dressage

Myönnetty VIR MVA ch. arvonimi.

Palkittu Kouluvarsojen laatuarvostelussa 3v KV-I palkinnolla, 122 p.
Luokkavoittaja I, Paras puoliverinen & Tilaisuuden parhaat sukupisteet

Luonteeltaan Valsa on utelias, seikkailunhaluinen hevonen. Tamma on asunut tallissa useamman vuoden ja sitä saa aina silloin tällöin metsästää tallin pihapiiristä. Tamma on varsin taitava avaamaan erilaisia lukkoja, eikä sähkölangat sitä hirveästi pidättele. En yllättynyt yhtään kun kuulin, että Valsan emä on samanlainen karkailija. Keneenköhän on tamma mahtanut tulla?

Ratsastaessa Valsa on pohkeelle herkkä ja vahva kädelle. Sitä pitää tasaisesti aina muistuttaa ja korjata, ettei ratsastajan kädelle paineta ja nojata kaikella voimalla. Yleensä erilaisista siirtymisistä on ollut tähän apua kun taas pitkäjaksoinen yhden tehtävän hinkkaaminen saa tammasta painavamman tuntuisen.

Kilpailupaikoilla tamma käyttäytyy aina hyvin mallikelpoisesti. Valsa kyttää ainoastaan noin polvenkorkuisia esineitä, mutta menee niiden luokse kun ratsastaja sinne ohjaa. Esineethän voi olla vaikka tuomarinpöytä tai joku hieman erikoisempi kukka-asetelma koristamassa kouluaitojen vierustoja. Radalla nuo saattavat aiheuttaa hetkellistä jännittymistä, joten ratsastajan pitää aina muistaa käydä näyttämässä nämä jännittävät möröt tammalle ennen starttaamista. Kun ne on todettu turvallisiksi, ei Valsa niitä enää sen kummemmin kyttää.

Kuljettamisesta Valsa ei suuremmin nauti. Kuljettamisen aiheuttama stressi tulee yleensä esiin niin, että tamma ulostaa suuria määriä kopissa ja hinkkaa häntäänsä ja takapuoltaan takapuomiin. Tamma menee koppiin kuitenkin aina hyvin, ainoastaan kopin sisällä oleminen saa sen oirehtimaan.

Stark Rocco

KTK-I

old, m, 170cm

Oldfinion Stark Lion

VIR MVA Ch, KTK-II

old, trn, 173cm

Oldfinion Stark Dian

VIR MVA ch., VSN W Ch.

KTK-II, KRJ-III, KV-II

old, rn, 173cm

Oldfinion Serdian

old

KTK-III, KRJ-I, KV-II

Oldfinion Stark Amorina

KRJ-I, YLA2, KVJ AB

Wolf's Dollarlion

VIR MVA ch., VSN Ch.

KTK-III, KV-I

old, rn, 167cm

Jailhouse Rock Vegas

old

KRJ-III, KV-II

Wolf's Lionheart

old

KTK-II, KRJ-II

Oldfinion Scirocco

VIR MVA ch.

KTK-II, KRJ-III, KV-I

old, rt, 166cm

Oldfinion Tabasco

VIR MVA ch., VSN W Ch.

KTK-II, KV-I, KRJ-I, KVJ A-Premium

old, rt, 170cm

Oldfinion v. Tico

VIR MVA ch.

KTK-III, KRJ-I, YLA1, KVJ A-P

Oldfinion Dancia

old

VIR MVA ch., VSN N Ch.

KTK-III, KRJ-I, YLA1

Oldfinion Atemberaubend

Ch.

KTK-III, KRJ-I, KV-II

old, rt, 165cm

Oldfinion Wundervoll

VIR MVA ch.

KTK-II, KV-II, KRJ-II, KVJ A-P

Oldfinion Upperside

old

Ch.

KTK-III, KV-II

Oldfinion Valeria

KTK-III, KV-II

old, rn, 166cm

8th Commandment MHW

KTK-III

old, rn, 168cm

Sickstep GRA

old, km, 168cm

Boowevil GRA

old

KRJ-I, ERJ-I, YLA2, VVJ-II

Lovesick MHW

old

KRJ-I, MEJ-I

Africa MHW

old, rn, 162cm

Dragon's Taniquetil

old

Bloodgang B

old

Valeriana Ion

VSN N Ch

old, m, 169cm

Suprant Prostar

old, vkko, 169cm

Vlasco Keller

old

Starkiss

old

Suprant Honeysuckle

old, m, 170cm

Concorde High

old

Honeybee

old


Palkitut sukulaiset →

Jälkeläiset & jälkeläisinfo

Kantakirja Sukupuoli Nimi Menestys


Kilpailut & näyttelyt

KRJ:n alaiset kilpailut, 0 sijoitusta

Valo kilpailee myös porrastettuja kilpailuja
Hevonen on tasolla:
Warning: Trying to access array offset on value of type null in /home/public/h/valcorina.php on line 300

Warning: Trying to access array offset on value of type null in /home/public/h/valcorina.php on line 300

Koulutustaso:
Pisteet:
Warning: Trying to access array offset on value of type null in /home/public/h/valcorina.php on line 302

Warning: Trying to access array offset on value of type null in /home/public/h/valcorina.php on line 302


Hevosen VRL profiiliin →

KRJ cup

NJ näyttelyt
21.11.2019, Everholt Estate, BIS1, MVA-SERT pt: Lissu T.
30.11.2019, Susiraja , irtoSERT pt: Lissu T.
04.12.2019, Everholt Estate, BIS3, MVA-SERT pt: Sorel
20.12.2019, Hornanhovi, BIS2, MVA-SERT pt: Sorel

Päiväkirja, valmennukset & tuotosluokat

Hevosen kuvat: © Luvat on yksinoikeudella. Kopiointi kielletty.
Virtuaalihevonen / a sim-game horse
Ota yhteyttä: yersinio